Huh, aikaa on taas ehtinyt kulua jonkin verran, ja tuona aikana on tapahtunut yhtä sun toista. Ahdistaa ajatus siitä, että pitäisi alkaa niistä kaikista tapahtumista tässä kertomaan, joten säästän itteeni ja annan olla. Suurimmaksi osaksi on toki ollut kivaa, työt loppui ja tuli jonkin verran massia, joista suurin osa menee säästöön jotain suurempia hienouksia varten(kuten kisu). Tänään myös selvisi, että sain n. 400€ lisää palkkaa jälkikäteen, sairauslomakorvauksia tms. En valita! Päätin kustantaa sen kunniaksi meidän mahdollisen reissun Korkeasaareen ensi viikonloppuna. ^^ Hajoiltiin tuossa eilen, kun Kartsa sai sen tonnin verran lomarahaa pari viikkoa sitten, eikä siitä oo jäljellä kuin joku vähän päälle 300€.. Hieman innostuttiin päivittämään vaate-, kirja-, peli- yms. krääsävarastoja Jumbossa ja Helsingissä.. ja Ikeassa. :D Tämä kämppä vaati vähän lisää hyllytilaa. Musen keikka oli muuten bueno! Lukuunottamatta Kartsan yllättäen alkanutta mahakipua juuri ennen keikkaa, joka pilasi vähän tunnelman hänen osaltaan, kuten myös lopuksi munkin, kun huolehdin niin kamalasti. Onneksi oli seuraavana päivänä jo parempi, niin sai huokaista helpotuksesta.
Ja tosiaan, oon sellaisen kuukauden verran nyt ollut putkeen Vantaalla. Ensi viikolla koittaa kotiinpaluu, kun porukat aikovat lähteä hääpäivänviettoon ulkomaille, joten tarvivat jonkun sinne pitämään huushollia pystyssä. Ja on mulla muitakin virallisia menoja tuolloin Kauhajoen päässä, kuten työkkäri ja psykiatrinen. Yksinäni en tietenkään pysty olemaan kotona, kun olen niin helvetin avuton nykyään, joten Kartsa tulee meille viettämään lomaviikkonsa seurakseni. Lisää vain yhdessäoloaikaa, jei. <3>
Piti nyt vähän päivitellä, ilmoittaa että sentään olen vielä toistaiseksi elossa. En oikein saanut nukutuksi, kun rupesi niin ahdistamaan. Kartsakin oli niin poikki, että nukahti heti, eikä sitä sitten saa kirveelläkään hereille enää. Musta tuntuu siltä, että mun elämä on tällä hetkellä parhaimmillaan, mutta myös paskimmillaan. Oon itkenytkin tavallista enemmän, juuri äskenkin. Hämmentää suunnattomasti, muutenkin ihan sekaisin tän mun tilanteen kanssa. Lääkkeitä vaan tuputetaan, mutta kun en mie uskalla niitä syödä. Eikä jutteleminenkaan mun ongelmiin tunnu auttavan, ei kukaan ymmärrä, miltä tämä oikeasti tuntuu. Kuulemma tän kaltaisiin ongelmiin on vaikea löytää hoitoa, joka sekin lohduttaa jo todella paljon.. not. Joudun varmaan elämään näiden tuntemuksien kanssa loppuun saakka. Välillä tuntuu, etten oikein enää ollenkaan jaksais tätä päivittäistä ahdistusta.
Ja huoh, menee niin vuodatukseksi, että oksettaa. :D Ajatukset vain rupeaa näin yöaikaan jyllään todenteolla.
Pitäiskö mun liittyä sinne helvetin Naamakirjaan vai ei?
