sunnuntai 10. toukokuuta 2009

#10

Ensinnäkin hyvvee äitinpäivää kaikille mammoille! \o/ Oma äitini piti kovasti piirtämästäni kuvasta ja yöpaidasta, joka hänelle ostettiin isän kanssa(sellainen sininen, jossa lukee "Äideistä ihanin" ♥). Isä kai ostaa vielä jotain erikseen tässä, kun ei ole kiireidensä takia ehtinyt aiemmin, niin menevät äidin kanssa katsoon yhdessä jotain kivaa.

Käväistiin kevätmarkkinoilla ennen mummolaan menoa, ihan samanlaiset ne oli kuten ennenkin, samat vanhat kojut ja silleen. Mutta kun nyt kerran paikalla oltiin, ja joka puolella oli myyjiä ties mistä Vinkuintiasta, niin halusin katsella haaveilemiani unensieppaajia. Ja sieltähän niitä löytyi, eri näköisiä, kokoisia ja hintaisia. Äiti sitten suostui sellaisen ostamaan, vaikka itsekin olisin tietty voinut, ja hintaa kertyi huikeat 9 euroa - alkuperäinen hinta oli 10, mutta äiti alkoi siinä tietty vähän tinkimään.. Ja paljon saikin tingittyä. :D Tällainen se sitten on:
Photobucket
(Kuva mitä parhaitan laatua alá kännykän kamera)

Sitten myös sain tosiaan sen kirjeen kirjoitettua espanjalaiselle kaverille ja ajattelin näyttää sen piirroksen, jonka liitin kirjeen mukaan. Ollos hyvä:
Photobucket

~

np. Meshuggah - Sum

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Suu puhtaaks!