Hohoo, ostin Insanitylta tuossa pari viikkoa sit Cybershopin kisukorvahupparin, jota ei tietääkseni enää myydä ko. puljussa. Ja jos myytäisiin, niin kiskurihintaan lähemmäs 60 eurolla. Tästä kappaleesta maksoin hurjat 25€ + postikulut, että ei sinänsä paha diili tuohon uuteen huppariin verrattuna. Kovasti halutti saada jotain uutta vaatetta, kun sitten törmäsin tähän söpöön huppariin Insanityn blogissa ja päätin hankkia mokoman. Ensin katselin samassa postauksessa olevia Demonian kenkiä, mutta rahaa säästääkseni päätin jättää väliin ja ottaa tuon tilalle. Eilen siis saapui huppari postiin ja tänään kävin noutamassa koulun jälkeen, ja voi että se onkin söpö! Hitusen isompi ehkä saisi olla kooltaan, mutta kyllä tuo menee ihan hyvin joka tapauksessa. Menin pihalle kuvaamaan keväiseen auringonpaisteeseen Bingon touhuilua ja samalla uutta vaatekappalettani(pitää sitä vähän saada heruttaa joskus :<), huomenna ajattelin heti laittaa sen kouluun - jos siis jaksan sinne raahautua, kun ei oikein mitään selkeää tehtävää ole annettu, eikä luokanvalvoja ole paikalla, jolloin ei voida tehtävistä keskustella.. Duh. Haluaisin vain mennä Vantaalle, enkä istua turhanpanttina täällä. Toki noita koulutehtäviä on vähän tekemättä, joita toki tässä teenkin, mutta on niin turhauttavaa, kun ei sen kummempaa tekemistä sitten olekaan.. Urgh, onneksi ei enää montaa viikkoa tarvitse kestää tuota paikkaa. Viikon päästä jo taas Vantaalle vappua viettämään, jes! ♥
~
np. Édith Piaf - Adieu Mon Coeur
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Suu puhtaaks!