Jau, Rei is back in da house! Eli siis palattiin pari viikkoa sitten Hellsingistä tänne tylsälle K-joelle. Ja täytyy myöntää, että oli paras viikonloppu, minkä olen kokenut piiiiitkiin aikoihin. Kokoajan oli jotain tekemistä ja vieläpä hauskaa - lukuunottamatta paria randomia angstikohtausta, joista matkakumppanini saivat kärsiä, sori - eikä ehtinyt pahemmin murehtimaan asioita, toisin kuin kotona. Olisi ihan hirmuisesti kerrottavaa nyt, kun ei oo hetkeen kirjoitellut tänne, mutta pitää kai hieman säästellä sanojaan(kuitenkin venyy taas, sanon vain), ettei tule ihan tuhottoman pitkää romaania.
Anygays, mentiin siis 26.6. perjantaina ensin Riikan kanssa Seinäjoelle bussilla, sieltä sitten täydellä junalla Helsinkiin, Aksu myös seuranamme. Matka kului siinä kuumuutta valitellessa, kaikesta randomista puhuessa ja piirrellessä. Lopulta päästiin perille, ostettiin kolmen päivän ne ihme kortit, joilla saa rajattomasti kulkea Helsingin sisällä metrolla, bussilla etc. Käytiin tädin kämpillä viemässä kamat ja sitten takaisin keskustaan pyörimään loppuillaksi. Taidettiin jo silloin käydä pelaamassa In the Groovea Tennarissa, jota sitten tuli tampattua lauantaina ja sunnuntainakin - kivasti meni rahaa siinäkin, kun kaikkea siellä pelailtiin ITG'n lisäksi, eh.
Lauantaina herättiin suht ajoissa ja lähdettiin keskustaan pyörimään Helsinki Pride-kulkueeseen ja puistojuhlaan, jotka olivat jälleen kolmannen kerran oikein muikeat, vaikkemme tuolla puistossa viipyneetkään aivan mahdottoman kauan. Sieltä mie suunnistin yksinäni Tuskaan(Riikka ja Aksu tulivat vain sunnuntaiksi sisään), joka sitten onnistui joksikin aikaa pilaamaan päiväni. Meinaa olin alunperin koko Tuskaan mennyt, jotta näkisin ekaa kertaa Sabatonin, joka on yksi lempi bändeistäni. Menin siis sisään alueelle juuri niihin aikoihin, kun Sabatonin esityksen olisi pitänyt alkaa. Aivan kikseissä siinä sitten löysin tieni Radio Rockin lavan luo, jolla esiintyi sillä hetkellä bändi, joka kertoi nimekseen The Faceless. Hamusin käteeni ohjelmalappusen ja katsoin, että eikös Sabatonin pitäisi jo itseasiassa soittaa, mutta nämä jätkät tässä vielä näyttävät vetävän muutaman biisin. Ajattelin, että bändi vetää yliaikaa tai jotain, joten jatkoin heidän soittonsa kuuntelua, joka oli ihan jees loppujenlopuksi. Menin myös hetkeksi katselemaan Korpiklaania ja kävin ostamassa Sabatonin paidan. Sitten hiipi mieleen pieni epäilys.. Etsin käsiini lähimmän festarin työntekijän ja kysyin, että onko Sabaton mahdollisesti jo esiintynyt. "Joo, ne taisi vaihtaa paikkaa tuon The Facelessin kanssa, jotka oli myöhästyneet lentokoneesta", meinaten sitä, että Sabaton oli esiintynyt sillä paikalla, jolla alunperin The Facelessin olisi kuulunut esiintyä. Ja kyllä pojat ketutti. Kiitin tuota työntekijää, olin hetken epätoivon vallassa ja lähdin sitten lätkimään. Sinne meni oikeastaan turhaan se 42€, mitä lauantain lipusta pulitin. Kyrpä otsassa sit soitin kaverit paikalle ja lähdettiin käymään Itiksessä(jossa mikään paikka ei ollut enää edes auki, matkalla sinne vielä luulin tiputtaneeni kännykkäni, joka olisi ollut oikein kirsikka kakun päälle muutenkin huonon onnen lisäksi), tultiin takaisin keskustaan, pyörittiin jossain ja mentiin kämpille hengaamaan, jossa oli vastassa serkun humalaiset kaverit. Kuunneltiin musaa youtubesta kolmestaan työhuoneeseen lukittautuneena ja alettiin katsoa Hellsingiä, sopivasti Helsingissä. :D
Sunnuntaina taas koitettiin herätä suht ajoissa ja suunnistettuun sinne keskustaan, jossa oli sovittu tapaaminen erään Aksun kaverin kanssa. Siitä sitten edettiin joukolla Tuskaan, jossa pyörittiin lähes loppuun asti. Näin Eluveitien(♥), MUCCun, Medeian ja seurattiin hetki Stam1naa, hieman etäämmältä varjossa kuuntelin My Dying Bridea. Volbeat siinä soitteli kun lähdettiin poies. Ihan jees päivä oli kaikenkaikkiaan, ei enää se Sabatonin missaus ketuttanut yhtä paljon, näin sentään Eluveitien. Mentiin taas tanssipelittämään ja jotain muuta randomia.
Maanantaina oli alunperin tarkoitus lähteä, mut päätettiin mennä Lintsille ja siellä meni koko päivä loppujen lopuksi. Ihan onnessaan pyörittiin laitteissa ja kyllä se Kieputin tms on edelleen suosikkini. Viikinkilaiva hyvänä kakkosena.
Tiistaina sitten kotia kohti. Loppuviikko meni Riikan ja Aksun kanssa hengaillessa, sekä Aionin kolmosbetaa pelatessa. En saanut yhtäkään hahmoani vielä sinne lvl 20, mutta seuraava beta alkaa torstaina, jolloin ainakin yhden saan sinne lvl 25 saakka. Takaan sen.
Kreivitär lvl 16. Ostin nuo lasit tietämättä yhtään, miltä ne näyttäisivät. Kaduin hieman ostostani, mutta kyllä noihin tottui lopulta ja saa niistä jonkinlaiset buffitkin.
Örr, palasin eilen siis jälleen Helsingistä, sillä viikonloppuna oli Animecon Kaapelitehtaalla. Kirjoitan siitä reissusta oman blogimerkinnän luultavasti tässä jossain vaiheessa, kunhan saan aikaiseksi. Nyt taidan katsoa hieman animea - löysin sivuston, jolla on torrentteina niitä iki-ihania, nostalgisia anime-VHS-kasetteja! Katsoin viime viikolla animen Pikku Naisia, josta tykkäsin pienenä ihan hirmuisesti ja tykkäsin edelleen, vaikka dubit nyt voisivat aina olla paremmat. Pitäisi myös Saanalle kirjoittaa ropevuoro, kun hän sieltä kaukaa Lontoosta miulle kiltisti vastasi yhteen peliin. ♥ Me is happy.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Suu puhtaaks!