torstai 18. kesäkuuta 2009

#20

Home sweet home. Olinpa tuossa siis viikon Henkselin luona Torniossa, lähdin torstaina ja tulin sitten eilen kotiin. Siinä se aika kului suurimmaksi osaksi pelatessa(Super Smash Bros Melee ftw!), animua kahtellessa ja Ruotsissa rampatessa - siinähän se Tornio ompi Suomen ja Ruotsin rajalla, you know, ni voi vaan kävellä sinne. Saa sieltä sentään halvalla kuusi pulloa pepsimaksia ja on ihan oikeasti hallin kokonen karkkikauppa, jossa myös mätettiin Crisis Zone-arcadea ja kiekkopeliä. Paljon ostettiin mässyä ja siinä sitten ihan onnessaan mutusteltiin koko viikko hyväänamia. Hauska oli tuo viikko jälleen kerran, pääsisipä taas pian vierailemaan. :)

Mitä tulee paluumatkaan, niin se oli mielenkiintoinen. Lähdin Kemistä n. puoli yhdeksän aikaan aamulla junalla, johon suurin osa matkustajista ei saanut paikkalippua, itseni mukaan lukien, ja josta puuttui kolme viimeistä vaunua. Oli siis kuusi vaunua yhdeksän sijaan, koita siinä sitten myydä paikkalippuja kun väkeä on niin pirusti. Sinne sitten menin istuskelemaan kuusipaikkaiseen koppiin ja odotin joka pysäkillä, koska saan häädön. Vaan enpäs saanut ja sain istua koko matkan Seinäjoelle asti omalla paikallani. Sain myös seuraa yhdessä vaiheessa muutamasta vanhemmasta miehestä ja yhdestä mususta, joka ei puhunut suomea. Äijät siinä naukkaili jotain vihreää litkua ja pari kaljatölkkiä, tarjosivat meikäläisellekin, mutta tottakai kieltäydyin, josta sainkin sitten kuulla ylistystä monet kerrat. Puhuttiin henkeviä sen puheliaimman tyypin kanssa, ihan laidasta laitaan juttua aina kännyköistä uskontoon saakka. Seurailtiin myös erään 16-vuotiaan pojan menoa, joka oli viiden kaljan jälkeen aivan päissään(selitti jostain adhd-lääkkeistä, varmasti oli osaa asiaan) ja meni pitkin seiniä siellä edestakaisin. Oli matkalla Limingan koulukodista sukulaistensa mökille, käsivarret ihan viilleltyinä, kun kuulemma oli niin vituttanut. Siinä sen yhden papan kanssa sit todettiin, että tässä taas on oikein kaksi ääripäätä, kun oon minä joka ei juo tai käytä yhtään mitään, ja sitten taas toinen joka on varmasti vetänyt kaikkea mahdollista myrkkyä. Väkisinkä vetää vähän ylpeäksi itsestään.
Täytyy sanoa, että se oli paras junamatka, jonka oon kokenut, kun yleensä saa vain yksinään hiljaa istua ja kuunnella musiikkia tylsistyneenä.

Nyt sitten kotona vietellään jussia koneella dataillen, kun ei oikein muutakaan tässä ole. Voisin toki pelata vähän Final Fantasy X, kun siinä viimein eteenpäin pääsin. Pitäisi myös tilata Tuskaan liput ja pyytää isää luomaan tunnus cdon.comiin, kun minä alaikäinen en sinne saa vielä tunnusta luotua, stana. Eikä ilman tunnusta voi tilata mitään, sain selville että Aionin Collector's Editionia saa sieltä tilattua, niin tottakai käyn siihen kiinni! Ah, päälle nelisen tuntia enää kakkosbetan alkuun.. ♥ Siinä se viikonloppu taas meneekin. Kuulemma saa jatkaa myös Elyoseilla pelaamista, joten se meinaa, että voin pelata Raguelillakin. \,,/

Olen taas ihan kusessa bändiin B'z, kun sain käsiini koko heidän discographyn. Se, joka väittää Gacktin tai muun vastaavan olevan parasta mitä Japanista tulee musiikin saralla, on ihan helvetin väärässä. Voin vaikka tapella sen puolesta.

~

np. B'z - アクアブルー

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Suu puhtaaks!