Tänään oli Bingoliinin synttärit, poju täytti jo huikeat 6 vuotta. Ei nyt saanut mitään erityistä lahjaa valitettavasti, mutta illemmalla kun väki söi leipäjuustoa, niin sai koirakin tietty osansa. ♥ On se vaan niin suloinen tuo. Kuten myös se yksi siili, jonka näin tallustelevan viereisen leikkikentän "metsässä". Menin sitä pikkuisen ihmettelemään ja otin pari kuvaa, säikäytin ilmeisesti poloisen kun se aivan jäykkänä jäi siihen tapittamaan. Myöhemmin oltiin menossa samaisen leikkikentän kautta lenkille, kun siinä kentän ja meidän tontin rajamailla näin ruohikossa orpona makoilevan linnun, taisi olla ihan poikanen vielä. Siinä vaan oli matalana ja katseli ympärilleen, meinattiin että se olisi pudonnut pesästä tai jotain, muttei puissa mitään pesiä näkynyt. Isällekään ei muistettu sanoa, kun kotiin tuli, niin olisi voinut katsoa tarkemmin. Aamulla sitten muistin lintusen ja menin katsomaan, jos raukka jopa oli vielä paikoillaan, muttei ollut. Toivottavasti se edes löysi tiensä parempaan paikkaan. :(
Torstaina sitten taas olisi äidin synttärit, täyttääkin 50 vuotta. Parhaassa iässä vielä. Piirrän/maalaan kuvaa pienestä japaninpystykorvasta, jolla on kukka suussa. Toivottavasti äiti tykkää siitä. Samana päivänä sitten matkustetaan asuntoautolla Vaasaan, porukat käy uimassa Tropiclandiassa(itse en voi pirun menkkojen takia ja tampooni on iso ei, joten kai jään asuntoautoon koiran kanssa) ja siellä sitten syödään myös. Varmasti kierrellään kaupungillakin. Äiti ei mitään sen kummoisempaa ainakaan myöntänyt haluavansa, ja kun sinne Pariisiinkin mennään(lahjana isä kustantaa äidin osan matkasta), niin kai tuo on ihan riittävä juttu sitten. Päivä perheen kanssa. ^^
Katsoin just Teemalta jälleen leffaa, Dracula vuodelta 1931. Oikeasti se mustavalkoisuus jo itsestään luo sen ankean tunnelman, mutta itse Dracula oli jotain niin pelottavan loistavaa, että huh. Jäi puolet leffasta valitettavasti näkemättä, kun pelkäsin äijän tulevan vielä uniini.
Lähinnä se tapa, jolla se tuijotti aina, silmät terävänä kuin haukalla ja valo aina osui juuri niihin, jotta oikein korostuivat. Melkein hyytävä olo tuli. Tallensin leffan telkkarin kovalevylle, niin voi sitten myöhemmin katsoa loppuun, jos jopa uskaltaisi. Mieluusti päiväsaikaan, toisin kuin nyt keskellä pimeää huonetta yksinään.
Traileri:
~
np. Bored - Deep Silence
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Suu puhtaaks!